Keskellä kaunista kesäpäivää, minut julmasti riistettiin äitini ja sisarusteni luota, tungettiin ihmeelliseen laatikkoon ja nakattiin pelottavaan hurisevaan metallihäkkyrään, jota kutsutaan myös nimellä auto. Voiii että minua pelotti ja itketti! Mihin minua vietiin? 

Vihdoin tämä auto pysähtyi ja minut kannettiin sisälle taloon. Olimme kuulema Palvelijani miesystävän vanhempien luona. Luikahdinkin heti sängyn alle piiloon kun kopasta pois pääsin. Ja siellä talossa oli iiiiso koira, joka jahtasi minua. Samperin elukka... Kyllähän minun äidin luonakin koira oli, mutta se oli kiva koira se. Hoiti meitä pentuja ja pesi pyllyt. Aina se tosin ei meidän luokse päässyt, sillä ilmeisesti tämä koira olisi halunnut adoptoida meidät eikä päästänyt oikeaa äitiä luoksemme.
Kauan ei onneksi tarvinnut olla sen pelottavan koiran luona, sillä minut pakattiin uudelleen siihen koppaan ja lähdettiin uudelleen sen metallihäkkyrän kyytiin.

Seuraavassa paikassapa ei koiria ollutkaan, haha! Tai oli, mutta tämä pystykorva pysyi häkissä, onneksi. Tämä paikka oli Palvelijani äidin koti.
Voii, kuinka minua lellittiin ja hoidettiin heti, kun ulos kopasta pääsin. Kumartakaa ja hoitakaa minua, oi alamaiseni!

Mutta tässäpä paikassa oli yks juttu ylitse muiden. TOINEN KISSA! 
Siellä se nukku eräässä sängyssä eikä tiennyt mitään, että minä olin tullut taloon! Sellainen virhe piti tietenkin korjata, joten päätin mennä ja läpsäistä tätä oranssia palloa tassulla takaraivoon. Siinä mitään ehditty tutustumaan, toinen piti saada hereille! 
Johan heräsi! Ja paineli häntä pörrönä samantein ulos eikä sitä sen jälkeen pariin tuntiin näkynytkään. Höh. Tylsimys.

Tää toinen kissaherra oli nimeltään Mokke, silloin 10vuotias leikattu poika.. mies. Äkänen kun mikä, mutta vastoin Palvelijani ennakkoluuloja se ei kuitenkaan pieksänyt minua henkihieveriin kun ensimmäistä kertaa tavattiin. Kyllä minä tosin huomasin, että tälle herralle ei pahemmin pidä mennä ryttyileen tai saa turpaansa... Paitsi sitten kun kasvoin isommaksi, niin pitihän se välillä kokeilla kumpi meistä oli se pomo talossa. 
Nyt Mokke kuuleman mukaan on metsästämässä hiiriä ja pikkulintuja tuolla pilvien päällä.

Muutaman päivän me siellä Palvelijan äidin luona oltiin. Ruokaa sain, leikittäjiä oli ja vessani puhdistettiin usein.
Ja tietenkin piti välillä Mokkea houkutella leikkimään, mutta äkäpussi ei siihen suostunut. Pakeni pihalle piiloon minua... Höh.

Nimeä minulla ei vielä silloin ollut, mutta eräs vieraileva Rapsuttaja minua rupesi Urhoksi kutsumaan, kun kuuli ettei meikäläiselle nimeä oltu vielä keksitty. 
Ilmeisesti tämä Urho nimi ei Palvelijalleni kelvannut, sillä hän tämä sanoi antavansa minulle mieluummin nimeksi Urpo kuin Urho. Mitään ei kuitenkaan lukkoon lyöty vielä silloin ja Rapsuttaja jatkoi minun kutsumista Urhoksi edelleen periaatteella "Jos tällä ei nimeä ole, minä kutsun sitä sitten Urhoksi niin kauan kuin sillä on joku nimi."
Niinpä sitten Palvelija päätti että Urpo se on ja sillä selvä. Joten Hi, My Name is Kissa, Urpo Kissa.
Toisaalta, joskus tuo Palvelija päivittelee minun touhuja katsellessaan, että ehkä se Urho olisi sittenkin ollut parempi nimi. "Jos siitä ois tullu silloin yhtä fiksu kuin Kekkosesta eikä tommonen.. Urpo."

Kun muutaman päivän olimme Palvelijan Äidin luona olleet, minut taas tungettiin koppaan, viskattiin autoon ja lähdimme kohti Iisalmea. Siellä minä olin The Boss talossa eikä minun tarvinnut huolehtia, että joku muu veisi Palveljiani huomion. Tai kyllähän se mies yritti välillä  väliimme tulla, mutta ei minun tarvinnut kuin hieman naukaista niin johan oli Palvelija minua hellimässä. Häähää! 
Palvelijasta tuli kyllä ehdottomasti minun Orjani. Ja jotta hän ei unohtanut minun olemassaoloani hetkeksikään, seurasin häntä joka paikkaan... Vessaan, kylpyyn, nukkumaan, keittiöön, olohuoneeseen...
Jos Palvelija kehtasi jättää minut oven toiselle puolelle, aloitin sellaisen huutokonsertin ettei sitä kuunnellut hullukaan. Kuulema ääneni oli muutenkin aivan hirveä. Hah! Ei se oikeasti ole, mutta mitä pahemmalla äänellä huudan, sen nopeammin Palvelija vaatimuksiini reagoi. 
Ja jotta olisin ollut varma ettei hän syönyt tai juonut mitään herkkuja ilman minua, maistelin kaikkea mitä sekin söi. Voin sanoa että juomia nimeltä "kahvi" ja "coca cola" en enää toista kertaa maistele. Hyrhh... Nykyään en enää noiden ihmisten ruokia maistele, hyi. Vanha kunnon Whiskasia sen olla pitää! .. Tai tuoretta maksaa!

Tällä hetkellä olemme taas täällä Palvelijan Äidin luona kylässä. Matkan ajan lauloin radion kanssa kilpaa, mutta ilmeisesti se ei Palvelijalleni kelvannut sillä hän ja Kuski komensivat minua melkein jatkuvasti olemaan hiljaa. Tylsimykset.
Nyt makaan selällään keskellä olohuoneen lattiaa ja yritän saada jonkun meikäläistä lellimään. Ei onnistu. Palvelijan Äiti on tuon PikkuPalvelijan kimpussa koko ajan ja itse Palvelija istuu nenä kiinni tietokoneen ruudussa, jotta voisi minun saneluni teille tänne kirjoittaa.

Tästä PikkuPalvelijasta sitten vähän myöhemmin. Mikä lie ihmislapsi. Ihan jees tapaus, vaikka alkuun vähän ujostelinkin...