Muistelot jatkukoon.
… Elikkä Iisalmessa minä ensimmäiset puoli vuotta majailin yhdessä Palvelijan sen Poikaystävän kanssa.  Joskus viikonloppuisin tosiaan karautettiin Vaalaan kyläilemään ja Mokkea treffaamaan.

Nopeasti minä opin talon tavoille ja osasin pissilaatikollakin käydä ilman opastusta. Siitäkös Palvelija oli onnellinen.
Mutta minäpä en ollut! Tää Palvelija oli sitten eräänä päivänä päättäny vaihtaa minun pissahiekat johonki ihmeen puupelletteihin! Ehheeii, ei tuu kauppoja, tuumasin minä. Kauhee hätä oli enkä uskaltanut laatikolla käydä, kun siellä oli niitä ihmeen papanoita (joilla toisaalta oli kiva leikkiä!). Koska laatikolle en voinut mennä, päätin kostoksi hypätä sängylle ja tehdä asiani sinne. Oikein viimeiseen tippaan asti liruttelin ja kakkasin sängyn täyteen. Hahaa! Oppiipahan olemaan… Palvelijaa ei jostain kumman syystä hirveästi naurattanut tämä minun pieni vihjaus hiekan takaisin vaihdosta. Varsinkaan kun vielä yöhämärässä sitä minun kakkaa löytyi myös sängyn alta. Hehe. Mutta sainpas rakkaan hiekkani takaisin ja vaikka olinkin Palvelijan mukaan paskonu ainakin kymmenen kissan edestä sinne sänkyyn, riitti minulla tavaraa vielä sinne hiekkalaatikollekkin.  ”Miten noin pienestä kissasta voi lähteä noin paljon p*skaa?!” Helposti armaani, todella helposti.

En tiedä mikä siivousintoilija tuo Palvelija muutenkin oli, kun aina kirosi jos olin vessapaperirullan teurastanu pitkin kämppää. Mutta ku se alotti!

Ulos en silloin Iisalmessa päässyt, enkä olisi uskaltanutkaan, sillä siellä takapihalla pörräsi usein jotain piikikkäitä kavereita. Ja toi suakelin eukko vei niille minun raksuja! Sika. Kerran ne päätti sen ukonretaleen kanssa, että tutustuttavat minut niihin.
Palvelija nosti minut syliinsä ja se ukko otti yhen semmosen piikikkään elukan syliinsä. Tuloksena siitä tuttavuudesta oli Palvelija komeat kynnen jälet olkapäässä kun minä poika lähdin karkuun sängyn alle sitä hemmetin tuhisevaa piikkipalloa!
Haavojaan Palvelija meni liottamaan kylpyammeeseen ja minä poika tietenkin pidin hälle seuraa siinä ammeen reunalla hämmentäen tassuillani sitä vettä.  Niin kuin aina.

Ja olin aina Palvelijan kaverina, ettei hän vahingossakaan unohtais minun olemassaoloa. Istuin sylissä kun hän istui ”hiekkalaatikollaan” tarpeillaan ja puskin naamaa, katsoin hänen sylistään telkkaria, nukuin hänen vieressä (ja tietenkin herättelin häntä aamuyöstä täyttämään ruokakuppiani)… Mitä tahansa Palvelija teki, mä olin kaverina.
Ja sama meno jatkuu tänäkin päivänä.